Kotimainen edelläkävijä

Nixi_tehdas4

 

Kotimainen edelläkävijä

Nixi-Kaluste on vuonna 1974 perustettu suomalainen perheyritys. Nurmolaisena kahden miehen puusepänverstaana aloittanut yhtiö on viidenkymmenen vuoden aikana kasvanut kotimaisen keittiövalmistuksen ja -suunnittelun edelläkävijäksi.

Nixi-Keittiö on moderni ja yksilöllinen, sinulle suunniteltu.

Suunnittelemme kalusteet jokaiselle asiakkaalle toiveiden mukaan räätälöitynä ja valmistamme ne omalla tehtaallamme Seinäjoella. Jatkuvan tuotekehityksen tuloksena uutuuksia syntyy vuosittain. Ratkaisumme ovat kestäviä ja toimivia. Työn laatu näkyy useissa tärkeissä yksityiskohdissa ja aidot materiaalit ovat huolella valittuja.

Meitä ohjaavat arvot lähtevät tyytyväisestä asiakkaasta. Haluamme toteuttaa asiakkaidemme toiveet ja unelmat laadukkaasta aikaa kestävästä keittiöstä. Meillä mikään ei ole ennalta määrätty, vaan pystymme joustavasti mukautumaan asiakkaan tarpeisiin. Laatu, merkitsee meille kotimaisuutta, tarkkaan valittuja materiaaleja ja viimeisteltyä puunsepän työtä. Huolella Suomessa valmistetut kalusteet kestävät aikaa ja kulutusta ja näin toteutamme vastuullisuutta ja kestävyyttä. Laadukas keittiö on sijoitus hyvään elämään ja tulevaisuuteen. Elämään keittiössä.

 

Historia

Nixi-Kalusteen juuret ovat tukevasti Etelä-Pohjanmaalla, joka on tunnettu vahvasta puusepänteollisuudestaan. Yrityksen perustivat vuonna 1974 Osmo Kiviluoto ja Juhani Panula. Aika oli haasteellinen pienille yrityksille ja rahaa ei liiemmälti ollut käytettävissä. Ensimmäisiksi tuotantotiloiksi Kiviluoto ja Panula vuokrasivat vanhan kanalan Nurmon Kourasta. Kekseliäät nuoret miehet rakentelivat tarvittavia koneita romuttamoilta haalimistaan osista ja eipä aikakaan kun koossa olivat tärkeimmät koneet, joilla tuotanto saatiin käyntiin. Yritys toimi alkuun nimellä Kaappi-kaluste Kiviluoto ja Panula Ky.

Kaappi kaluste

Aluksi yritys valmisti kodin muita kodin huonekaluja, kuten työpöytiä, mutta pian tuotanto suunnattiin keittiökalusteisiin, koska niitä oli mielekästä myydä suoraan tehtaalta kuluttajille. Ensimmäiset omat toimipisteet Seinäjoella ja Tampereella saivat nimekseen Niksi-Kaluste.

Historiaa

Vuokratilojen jälkeen, oma tehdas valmistui nykyiselle paikalla vuonna 1977 ja samalla saatiin aiempaan verrattuna ruhtinaallisesti tilaa. Haasteita koettiin, kun uusi tehdas paloi maan tasalle vain vuoden päästä valmistumisestaan. Uusi ja entistä isompi tehdas rakentui palaneen tilalle kuitenkin ripeästi ja toiminta pääsi todenteolla kehittymään. Parissa vuodessa jälleenmyyjiä oli jo yli 20. Niksin ensimmäinen oma myymälä Matti ja Maija Kiviluodon omistama Kalustemaja perustettiin Helsingin Lauttasaareen vuonna 1979 ja toimii siellä yhä edelleen seuraavan polven voimin. Oma studiomyymälä oli vielä 70- luvulla harvinainen, sillä keittiöitä myytiin useimmiten rautakaupoissa. 

80-luvulle tultaessa uudet raikkaat tuulet valtasivat keittiömarkkinat. Vaalea puu ja minimalistinen tyyli valtasivat alaa. Niksi-Keittiö oli ensimmäisenä tuomassa uutta trendiä suomalaisiin koteihin. Kymmenessä vuodessa oli kahden miehen puusepänverstaasta kasvanut 33 henkilöä työllistävä yritys, jolla oli noin 30 jälleenmyyjää ympäri Suomen. Tämä kaikki oli alkusysäyksenä tulevalle menestykselle. Yrityksen viralliseksi nimeksi vaihtui vuoden 1989 lopulla Niksi-Kaluste Oy ja myöhemmin vuonna 1995 Niksistä tuli Nixi.

Nixi esite

 

Yksilöllisiä kalusteita jo 50 vuotta

Nykyisin Nixin kalusteet löytävät tiensä Suomalaisiin koteihin 11 Nixi-Keittiömyymälän voimin. Vuodesta 2005 Nixi-Kalusteeseen on kuulunut myös kotimainen keittiöbrändi AKA-Kaluste. Vuosina 2006–2008 laajennettu Nurmon tehdas on nykyaikainen ja toimiva. Meillä työskentelee edelleen perinteiset taidot omaavia puuseppiä, jotka toteuttavat ammattitaidolla persoonallisimmatkin keittiöunelmat.

Vuosien saatossa yrityksen perusarvot ovat pysyneet samoina. Haluamme vaalia perinteistä puusepäntyötä, kotimaisuutta ja korkeaa laatua, tinkimättä kalusteiden tyylikkäästä ulkonäöstä ja toiminnallisuudesta. Kalusteet on myös alusta alkaen toimitettu pääosin osina, mikä on paitsi energiaystävällistä myös edullista ja turvallista.

Vuonna 2024 juhlimme yrityksen 50. toimintavuotta.

Saaga